Jäsenilta 5.9.

Ensimmäisessä keskiviikon jäsenillassa vieraana oli Kuurojen Liiton aluetyöntekijä Asta Tikkanen, Oulusta.

 

 

Hallitus tapasi hänet iltapäivällä ja keskusteltiin yhdistyksen tilasta ja miten voisi aktivoida jäseniä. Yleinen ongelma on kaikissa yhdistyksissä (myös kuulevien yhdistyksissä), että jäsenistö ikääntyy ja uusia jäseniä ei liity. Toimintaideatkin on hallituksella vähissä, sen takia hallitus toivoo jäsenilta ehdotuksia teematapahtumiin, retkiehdotuksia, vierailuja. Hallitus pyrkii mahdollisuuksien mukaan täyttämään jäsenten toiveet.

Myös todettiin, että yhdistyksen nykyinen hallitus on ikääntyvää, joten nuorempia jäseniä toivotaan hallitukseen mukaan. (kommentti: nyt kannattaa miettiä, oletko kiinnostunut tulemaan hallituksen jäseneksi ja tuomaan omia ideoita toimintaan ja ehdokkaaksi ensi vuonna vuosikokouksessa).

Asta tapasi jäseniä ja kertoi diaesityksellä, mitkä yhdistykset kuuluvat hänen alueensa. Aluetyöntekijöitä on KL:n palveluksessa neljä, joten tuli muutoksia aluejakoon. Astalla on kaukana olevat yhdistykset, kuten Tampere, Kuopio ja Rovaniemi ja muita Pohjanmaan alueella. KL:n sivuilla näkyy karttakuva aluejaosta.

Oli mukava, että jäseniä oli tullut paikalle tapaamaan Astaa ja tervetuloa uudelleen Tampereelle.